13
Mar

Laihialainen jousikvartetti

   Kirjoittanut jaakko kategoriassa Musa

Näin komiasti soittaa laihialainen jousikvartetti oman sovituksensa Maurice Ravelin Bolerosta. Hienosti pojilta homma käy!

No oikeasti kyseessä on brittiläinen Stringfever, maailman ensimmäinen geenimuunneltu jousikvartetti. Mahtavuutta!

Tagit: , ,

10
Mar

Maailman huonoin biisi

   Kirjoittanut jaakko kategoriassa Musa

Nyt se löytyi, maailmankaikkeuden ehdottomasti huonoin biisi. Janos Valmunen: Bussipysäkillä.  Olkaa hyvä!

VAROITUS: Kuuntelijan korvat saattavat valua verta ja järjen valo himmentyä tälle biisille altistumisen johdosta.

Tagit: , ,

9
Mar

Kirkkautta!!

   Kirjoittanut jaakko kategoriassa Koti, Terveys

Kirkkautta!! Uhkaavan kaamosmasennuksen hyökkäyksessä on saavutettu huikaisevan häikäisevä torjuntavoitto! Nimittäin. Hanne osti minulle tuollaisen aivan mahtavan kirkasvalolampun. Kyllä nyt kelpaa paistatella auringossa vaikka joka päivä.

Väittävät viisaat kirjanoppineet, että tuollaisella olisi oikeasti ihan fysiologisia vaikutuksia ihmiseen. Kuulemma niin, että valo vaikuttaa silmien kautta pikkuaivoissa sijaitsevaan käpylisäkkeeseen, joka erittää pimeänä vuorokauden aikana ihmiskehon omaa “unilääkettä”, melatoniini-hormonia. Valon lisääntyessä unihormonin eritys vähenee ja näin pitäisi olla virkeämpi. Saapa nähdä!

Tagit: , ,

31
Lok

Vikaa vikaa

   Kirjoittanut jaakko kategoriassa Autoilu

Laitetaanpa tännekin, jos paremmin osuisi jonkun silmään kuin tuolta Ford-klubin foorumilta.

Uusi auto, siis farmarimallinen Focus 2008 1.8 TDCi oireilee erikoisesti. Auton lisälämmitin (Eberspächer) toimii ajon aikana automaattisesti ja hyvin kuten kuuluukin, mutta kellolla ajastettuna pysyy mykkänä. Vikaa on tutkinut myyjäliike (Seppolan auto Jämsässä), tuloksetta. Kolmeen eri kertaan.

Olen ollut henkilökohtaisesti yhteydessä myös Fordin maahantuojaan ja sieltä on todettu, että tässä yksilössä tosiaankin voi olla tuollainen vika, johon ehkä auttaa mittariston uudelleen ohjelmointi. Ohjelmointi ei kuitenkaan ole onnistunut. Huoltoliike vakuuttaa, että heidän laitteensa on ajan tasalla. Autoliike nostaa kätensä pystyyn sanoen tehneensä voitavansa. Olisiko raadilla ideoita?

Lisämausteena kummalliseen vikaan liittyy myös auton kellon ja kalenterin (soitin CD-6000) satunnainen “vinksahtaminen” täysin eri aikaan. Esimerkiksi kello saattaa yhtäkkiä pompsahtaa vaikka kaksi viikkoa takaisin päin…

Vielä yksi eilen pariin kertaan sattunut bonusvika. Tuulilasinpyyhkijät jäivät lasin pesujakson päätteeksi keskelle lasia eivätkä laskeutuneet alas lepoasentoonsa.

Että sellaista Ford-laatua. Pitäisköhän ostaa uusi toisen merkkinen kulkupeli, johan tuolla on mittarissa jo kohta 12000 km.

Tagit: , , , , , , , , ,

31
Lok

Sataa sataa ropisee

   Kirjoittanut jaakko kategoriassa joopatijoo

Sadetta piisaa ja on piisannut. Vaan hyvähän se on sadetta pidellä ja asustella lämpimässä talossa. Sähköt ja kaikki hienoudet. Toista on esimerkiksi sillä kolholaisella suoperheellä.

Asuivat suonsilmäkkeessä ja perheen pääasiallinen elanto tuli isoisältä joka sukelteli ja parrallaan pyydysti silmäkkeestä planktonia. Huvittelutarkoituksissa tunkivat joskus puolukat korviinsa jolloin oma ääni
kuulosti jännältä.

nii.

Tagit:

27
Lok

Aivan aluksi…

   Kirjoittanut jaakko kategoriassa Kuntavaalit

Voi video. Että tuo Jutta osaakin olla ärsyttävä, jopa myötähäpeää herättävä surullisen hahmon ritaritar. Kattokaa ny sitä.

Tagit: , ,

27
Lok

Taloussynkistelyä

   Kirjoittanut jaakko kategoriassa rahoituskriisi

Viime viikot eri medioissa ovat tarkastelleet käsillä olevaa koko maailmaa koskettavaa rahoitus- ja talouskriisiä monilta eri näkökulmilta. Yhteistä näissä kaikissa kuitenkin on huumorintajuttoman, perin tylsän ja tavanomaisen kuvitustavan ja grafiikan käyttö. No joo, onhan aihe vakava ja kaikkia koskettava, mutta ei silti ole syytä pitäytyä ankeuksissa.

Tänään sitten silmäni pökkäsi vallan nerokkaan oivaltavaan kuvistuskuvaan Taloussanomien verkkosivuilla Vipurahastojen rajusta sulamisesta kertovassa artikkelissa. Kuvituskuva on Saksan Reutersin nerokkaan kuvaajan Kai Pfaffenbachin tekele. Kai kommentoi kuvaansa seuraavasti: “Ensinnäkin haluan kiittää kaikkia meitä äänestäneitä.”

Tässä George Washington -vainaa seuraa kauhistuneena nykypolven hölmöilyjä rahoitusmarkkinoilla. Kerrassaan nerokasta!

Tagit: , ,

21
Lok

“Metsästys ei ole normaalia”

   Kirjoittanut jaakko kategoriassa Metsästys

Muun muassa näin viisaasti lausuu Radio Rockin haastattelema koulupsykologi, oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti sekä änkyräkommunisti Jaana Haapasalo. Haastattelussa kuullaan myös, kuinka esimerkiksi teollinen lihantuotanto on eettisempää kuin metsästys, tuo ryyppyporukoiden metsissä harrastama rälläys. Huh huh, enpä muuta sano!

Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.

Tagit: , ,

20
Lok

Ei voittoa…

   Kirjoittanut jaakko kategoriassa Musiikki

Ärr ja murr! Olisi ollut kova hinku päästä tsekkaamaan Metallican World Magnetic -kiertueen Hartwall-areenan keikka kesäkuussa. Liput tulivat myyntiin klo 9.00 ja olin oitis Lippupalvelun verkkopalvelussa jonottamassa. Näkyi olevan hieman ruuhkaa.

Aikani odoteltuani, ruutuun tuli taas niin tuttu ilmoitus:

Jipii. Parempi onni ensi kerralla.

Ps. Olisko kellään paria lippua myydä?

Tagit: ,

15
Lok

Striimi.net “rasitustesti”

   Kirjoittanut jaakko kategoriassa Striimi.net

Palvelimen käppyrät

Palvelimen käppyrät

Eilen klo 20.00 paikallista aikaa elettiin Striimi.netissä historiallisia hetkiä. Striimin päälähetystä oli kuuntelemassa parhaimmillaan 245 yhtäaikaista kuulijaa! Tietenkään tämä ei ole suuren maailman mittakaavassa juuri mitään, mutta näin harrastajavoimin ylläpidetyssä ja pystytetyssä nettiradiovirityksessä kylläkin merkittävä rajapyykki.

Oli miellyttävää huomata, että palvelimemme (vanha HP Pavilion kotimikro) pärjäsi oikein mukavasti. Prosessorin kuorma oli pahimmillaan noin 15% tasolla. Internetkaistaa kului noin 26 Mbps vauhdilla, joka on noin neljännes käytössä olevasta. Eli tuon testin perusteella Striimi.net pystyisi palvelemaan lähes tuhatta samanaikaista kuulijaa!

Niin, mikä sai sitten ihmiset sankoin joukoin Striimin äärelle? ‘Syyllinen’ on Hopeinen Podcast, joka live-lähetyksessään puntaroi tuoreeltaan saman aikaan Atlantin toisella puolella tapahtuvan Applen MacBookkien julkistustilaisuuden satoa.

Tagit: , , , ,